Tähtisadetta

Kävimme katsomassa tähtisadetta vuoden viimeisen päivän kunniaksi. Kaupunki oli järjestänyt hienon ilotulituksen ja pääsimme näkemään sen aitiopaikalta. Kyllä kelpasi. Eteenkin kuopus oli aivan haltioissaan -  hyppi tasajalkaa ja riemuitsi näkemästään. Se ilo tarttui itseenkin.

Myös omia raketteja on ammuttu, tähtisädetikkuja poltettu, tehty yhdessä lumiukko iltahämärässä. Hieno vuosi on saanut arvoisensa päätöksen. Hei hei vuosi 2012, jäät kauniina muistona elämän kirjaan!

Katse taaksepäin ja sitten eteenpäin.

Olen viettänyt viikonloppua tyttöjeni kanssa kolmistaan mieheni ollessa kisareissullaan. Kun sain eilen tytöt nukkumaan ja itselleni ihan omaa aikaa vajosin mietteisiini muistelemaan mennyttä, muistelemaan meidän perheemme taivalta tyttöjen erityispiirteiden maustamana. Luin kaikki julkaisemani vähäiset blogikirjoitukset läpi palatakseni hetkeksi menneisiin tunnelmiini ja mietteisiini. Kuten varmasti arvaatte, sain todeta monen asian muuttuneen menneistä ajoista. Kenties suurin muutos on tapahtunut minussa itsessäni;  ajan saatossa suurin epävarmuus ja pelkoni tulevasta, siitä miten työttöni  tulevat pärjäämään tässä välillä julmassakin maailmassa, on vaihtunut suureen toivoon. - Entä jos tällä tarinalla olisikin onnellinen loppu?

Kävin tyttöjen kanssa eilen ystäväni perheen luona. Ystävälläni on samanikäiset lapset kuin minulla. Esikoinen ja ystäväni esikoisen leikit sujuivat hyvin yksiin ja he leikkivät yhdessä koko 3,5 tuntisen vierailumme ajan. Esikoinen kertoi hänellä olleen "todella mukavaa". Tyttöni on aina pitänyt ystäväni esikoista omana ystävänään, mutta leikeistä heillä ei aiemmin, vielä noin vuosi sittenkään, tahtonut tulla mitään. Tyttöni jättäytyi silloin helposti aloitetuista leikeistä pois ja alkoi puuhailemaan omia juttujaan.

Yhtenä edistysaskeleena menneeseen mainittakoon niinkin arkinen asia kuin hiustenpesu. Olen joskus aiemmin kirjoittanut tänne blogiin tyttöjen hiustenpesuun liittyvästä vaikeudesta. Ennen hiustenpesutilanteet olivat kaoottisia kuopuksen huutaessa hysteerisenä ja myös esikoisen kokiessa koko operaation epämiellyttäväksi. Onneksi enää ei ole näin, jopa kuopus antaa pestä hiuksensa ilman huutoa ja pelkäämistä.

Myös kuopuksen yli puolet hänen elämästään jatkunut kakan panttaus alkaa helittää. Laksatiivien käyttö on tänä syksynä lopetettu kokonaan. Välillä jo tyttö hakeutuu oma-aloitteisesti vessaan kakka-asioille, joskus hän tarvitsee vielä muistutusta asiasta, mutta tuolloinkin tyttö suostuu menemään suuremmitta protesteitta vessaan.

Esikoisemme on viimein päässyt kauan toivomaansa uimakouluun. Tänään on kymmenkertaisen uimakoulun viimeinen uintikerta. Tyttö on ollut uimakoulussa osana normaalia uimaopetusryhmää ja hyvin uimakoulu on sujunut. En tiedä onko tytön orastava uimataito uimakoulun aikana merkittävästi parantunut, mutta pääasia on ollut se, että tyttö on uimakoulussa viihtynyt. Jatkoakin on myöhemmin varmasti luvassa.

Ranuan eläinpuistossa

Kävimme tänään Ranuan eläinpuistossa katsomassa pohjoisia eläinlajeja. Ilma oli jo talvinen ja Ranualla pakkasta useampi aste -  onneksi lapsilla oli tarpeeksi vaatetta yllä. Me vanhemmat olimme hieman alipukeutuneita ja eläintenkatselukierroksen päättyessä olimme kyllä aika kohmeisia. Eläinpuiston reitti oli n. 2,5km pitkä ja hyvin kuopuskin jaksoi reitin kävellä, kun välillä oli mielenkiintoista katseltavaa. Eläimistä oma suosikkini oli tuttavallinen naali, joka tuli aitauksensa takaosasta katsomaan yleisöään ihan verkkoaidan viereen.

Vähän ennen talvea

Sää alkaa olla aika koleaa. Täällä merenrantakaupungissa on kosteaa ja tuuli purevaa. Tropiikin lapsena (napapiirin tuolta puolen tulleena) minua on näinä päivinä paleltanut pelkkä ajatuskin ulos joutumisesta. Tuntuu, etten tarkene ulkona enää toppatakissakaan. Ja vielä ei viitsisi kaikkia valttikortteja eli vaatekerroksia ottaa käyttöön, että ulos tarkenisi sitten myös niillä oikeilla pakkasilla.

En oikeastaan odota talvea, mutta toki pieni lumipeite tosi valoa tämän alkavan pimeyden keskelle. En koe olevani talvi-ihminen, vaikka toki talveenkin liittyy hyviä asioita ja kauniita hetkiä.

Minä en ole Risto Reipas!

"Minä en ole Risto Reipas!" totesi ärtyisen kuuloinen esikoiseni viime yönä unissansa pariinkin otteeseen. Minua hieman huvitti, mahtoiko tyttöseni seikkailla puolen hehtaarin metsässä vai mistä oli kyse. Aamuun mennessä esikoinen oli jo unohtanut unimaailman seikkailunsa.

Esikoinen silloin tällöin puhelee unissansa, kuopus on hiljaisempi nukkuja.
Nykyään tytöt yhä harvemmin eksyvät yöllä meidän vanhempien sänkyyn, mutta silloin tällöin jompikumpi - tai pahimmassa tapauksessa molemmat  (160cm leveässä sängyssä ole millään tarpeeksi tilaa neljälle) hakeutuvat sänkyymme yön pimeinä tunteina. - Toki tytöt ovat sänkyymme tervetulleita, muistanhan itsekin, kuinka lapsena oli joskus ihana kömpiä äidin ja isän väliin turvaan pahoilta unilta tai muuten vain tankkaamaan lämpöä ja läheisyyttä.

Viime aikoina esikoisemme on tullut muutamia kertoja nukkumaan viereemme, koska on nähnyt pahoja unia. Joku sanoi ilkeällä äänellä "Hei!" - uni on ollut syynä sängyn vaihdolle parina viimeisenä kertana.

Meillä tytöillä on oma yhteinen nukkumahuoneensa, jossa molemmat nukkuvat ja "leikkihuone" on sitten erikseen. Vielä emme ole nähneet tarpeelliseksi järjestää molemmille tytöille omia huoneita, vaikka esikoinen onkin jo koululainen. Uskon, että samassa huoneessa nukkuessaan tytöt saavat turvaa toisistaan ja tämä järjestely rauhoittaa eteenkin kuopustamme pysymään sängyssään. Meidän vanhempien makuuhuone on ihan tyttöjen makuuhuoneen vieressä, joten luoksemme ei ole pitkä matka, jos yöllä sattuu ikävä yllättämään.

Yleisesti ottaen tytöt nukkuvat yönsä varsin hyvin, eikä meidän talossa ole tapana herätä keskellä yötä. Itsekin vältän yöllä sängystä nousemista viimeiseen asti.
- Kallisarvoinen uni karkaa, jos sitä lähtee yöllä turhaa lompsimaan ympäri kämppää.

Esikoinen ei pidä pimeästä, joten näin pimeämpänä vuodenaikana tyttöjen huoneessa on yövalo käytössä. Yövaloja meiltä löytyykin useampia. Toki kaikki niistä eivät ole käytössä samanaikaisesti.

 Paristokäyttöiset ledivalot kattokruunussa.

Vai mitä? - kysymyksiä

Olen kuullut tänäänkin tsiljoona "vai mitä?" kysymystä esikoiseltani. Tyttö on höpöttänyt kuin papupata ja joka toinen lause loppunut tähän "vai mitään". Olen meinannut hukkua tytön höpötystulvan alle. Aikanaan sitä oikein odotti että milloin se kyselykausi alkaa. Odotti sitä, milloin tyttö alkaa ylipäänsä juttelemaan ja sitten nyt kun tyttö puhuu ja puhuu ja puhuu, niin ironista kyllä, sitä meinaa muka uupua välillä siihenkin.

Esikoiselle kysymyssanat ovat  hankalia ja jossain vaiheessa, ehkä reilu vuosi sitten tyttö löysi tämän "vai mitä?" - ilmauksen. Toteamus ja siihen perään "vai mitä?" ja *tat-tada-daa* - esikoisen oma kysymyslause oli syntynyt. Ja siitä lähtien tätä vähän erilaista kysymys/toteamuslausetta onkin viljelty ja paljon. Nyt se on tarttunut jopa kuopukselle käyttöön. Ja kyllä se "vai mitä" on välillä lipsahtanut myös ihan omasta suusta.

Esikoinen on vielä varsin sitkeä juttukumppani. Jos tytön esittämiin kysymyksiin/toteamuksiin ei heti ehdi skarppina vastaamaan, niin voi olla varma, että asiasta saa kuulla uudelleen ja yhä uudelleen niin kauan, että asia tulee käsitellyksi.

Joskus tämä "vai mitä" lipsahtaa sellaistenkin lauseiden loppuun, joihin se ei oikeastaan millään muotoa kuulu tai sovi, mutta "vai mitä" valtavine kysymysmerkkeineen leijuu silti ilmassa. Vastaappa siinä sitten jotain järkevää. Onneksi oikeidenkin kysymyssanojen merkitykset alkavat olla tytölle kutakuinkin tuttuja. Toivottavasti niiden käyttö tulee ajan saatossa yleistymään, ystävämme "vai mitän" jäädessä pois käytöstä, hauskaksi muistoksi lapsuusajoilta.

Vertaistukea, pomppupalloilua ja muuta.

Esikoisemme on aloittanut vähän aikaa sitten ryhmässä, joka kokoontuu kerran viikossa ja on tarkoitettu sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa tukea tarvitseville lapsille. Tänään oli kolmas käyntikerta. Ryhmä järjestetään iltapäivisin ja ryhmään kuljetuksesta vastaamme me vanhemmat.

Tyttömme on ryhmänsä vanhin. Muut kolme ryhmäläisistä ovat 1-2 vuotta nuorempia. Tämä ei ole tyttöämme haitannut, hän pitää ryhmästään ja lähtee "kerhoon" mielellään. Ryhmässä harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita leikkien ja yhdessä tekemisen avulla. Viime kerralla lapset olivat saaneet keksiä ryhmällensä nimen ja nimeksi oli valikoitunut pomppupallokerho.

Lasten ryhmän ohessa pyörii vanhemmille tarkoitettu vertaistukiryhmä, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Tänään oli ensimmäinen kokoontuminen, jossa tutustuimme hieman toisiimme. Vaikka ryhmän lapsilla ei ole yhtäläistä diagnoosia ja jokaisen lähtökohdat ryhmään tulemiselle ovat yksilölliset, löytyi eri perheiden välille montakin yhdistävää pikku tekijää. Vertaistukiryhmästä jäi minulle mukavan positiivinen kuva. Ryhmä oli sopivan pieni jutustelulle, isommassa ryhmässä kun ainakin minulla tulee usein jättäydyttyä ujouttani pelkästään kuuntelijan rooliin.
Kunhan ryhmä pääsee vielä kunnolla käyntiin, niin odotan antoisia keskusteluja ja kuulumisten vaihtoa rennossa ilmapiirissä!

Tänään kolahti myös postista kutsut tyttöjen osastojaksolle. Molemmilla tytöillä osastojakso on yhtä aikaa alkaen joulua edeltävällä viikolla. Esikoisen jakso kestää vain viikon, mutta kuopuksen jakso jatkuu vielä heti vuoden vaihteen jälkeen puolikkaalla viikolla. Ajankohta ei ole olleenkaan hassumpi muuten, mutta kuopuksellemme Kelan myöntämä puheterapiasopimus jatkuu vain vuoden loppuun asti. Koska Kela halunnee jatkoa varten lausunnon osastojaksolta, tarkoittanee tämä sitä, että terapiaan tulee puolentoista kuukauden tauko, kun meidän täytyy odottaa Kelan päätöstä ja maksusitoumuksen jatkoa. - Olisin todella yllättynyt, mikäli jatkoa ei ole luvassa.

Tähän päivään mahtui myös esikoiseni iltapäiväkerhosta lähettämä  kiva tekstiviesti. Tyttöni kertoi oppineensa tänään uimaan (tyttöni luokalla on menossa  uintiviikko). Tulevana viikonloppuna esikoinen lupasi esitellä uutta taitoaan meille vanhemmille. Jännityksellä odotan saavani nähdä mitä tyttöni on oikein oppinut ja onko tyttöni käsitys uimaan oppimisesta sama kuin minulla.

Huomaan aina joskus olevan liian skeptinen lasteni taitoja kohtaan. Kai heitä helposti pitää liian pieninä ja sitä sitten yllättyy, kun he osaavatkin jotain sellaista, mitä heidän ei vielä luullut osaavan. En esimerkiksi edes tiennyt, että esikoiseni osaa kirjoittaa tekstauskirjaimilla ennen kuin pari päivää sitten törmätessäni hänen kirjoittamaansa viestiin. Käsialakin on jo yllättävän hyvää. Vielä vuoden alussahan käsiala oli melkoista harakanvarvasta ja silloinhan tyttöni passitettiin toimintaterapiaan treenaamaan hienomotoriikkaa ja kynäotetta. Aika ja harjoittelu on näköjään tehnyt tehtävänsä. Tekemällä oppii.

Nyt illalla olisi ollut vielä kuopuksen päiväkodin vanhempainilta. Tällä kertaa en valitettavasti päässyt osallistumaan, koska miehellä oli pakollisia menoja, eikä meillä ollut mahdollista saada lapsille ketään tuttua hoitajaa. Onnellisia olkaa te, joilla on hyvät tukiverkostot ympärillänne :)

Vanhempainilta ja alkaneesta koulutaipaleesta.

Nyt on koulun vanhempainilta -neitsyys menetetty. Eli esikoisen koulun ensimmäinen vanhempainilta takana. Aluksi oli yleistä asiaa kaikille yhteisesti koulun salissa ja sen jälkeen lasten omissa luokissa opettajan pitämä info/keskustelutuokio erikseen. Mukavan se oli käydä oman lapsosen pulpetissa istumassa ja kuuntelemassa, että mitä kaikkea tähän koulun alkuun liittyykään.

Tyttösen pulpetti oli melkein yhtä sekaisin kuin oman äitinsä pulpetti aikanaan. Itse muistan lapsena kuinka opettaja "torui" minua siitä, etten ollut järjestänyt pulpettiani ennen vanhempainiltaa, vaan pulpetin sisälmys oli ollut yhtä iloista sekasotkua ja äitini oli sitä sitten joutunut järjestelemään. Tästä seurauksena se, että kirjat sun muut koulutarvikkeet olivat edes kohtalaisessa järjestyksessä pulpetissani tuosta hetkestä eteenpäin. Jotenkin tuntuu, että sekä minulta, että tyttäreltäni puuttuvat "pedanttiset prinsessageenit" ja olemmekin enemmän "ellun kanat" -tyyppisiä naisihmisiä.

Tyttö on kadottanut tällä viikolla 1 ja puoli paria sormikkaita ja nythän on  vasta keskiviikko menossa. - Sormikkaiden kadottamisesta muistan äitinikin aikanaan minulle naputtaneen, joten tuntuu, että jossain määrin ymmärrän tyttöni huolimattomuutta. Toki olen yrittänyt häntä kovasti opettaa tavaroistaan huolta pitämään. Ihan  hirvittää, että milloin tuo tyttö hukkaa koululle jotain arvokkaampaa - joka jää sitten pahimmassa tapauksessa vielä sille tiellensä. No, jospa se tyttö oppisi pitämään omista tavaroistaan kunnolla huolta.

Niin ja siis siitä vanhempainillasta vielä. Siellä opettaja kertoili yleisesti, miten syksy on lapsilla lähtenyt käyntiin ja kuinka integrointia ns. normiluokkaan järjestetään. Yleisiä käytäntöjä käytiin läpi ja pari sanaa ehdin vaihtaa open kanssa myös kahden kesken siitä, miten tyttärelläni on lähtenyt koulu sujumaan.

Opettajan mukaan esikoisemme on ollut reipas oppilaan alku. Aluksi oli näyttänyt siltä, että tyttömme jää välitunneilla ihan yksin, mutta että hän on nyt vähitellen hakeutunut myös muiden lasten seuraan. Kuitenkin oma tuntemukseni on, ettei tytöllä ole ainakaan vielä koulussa ketään varsinaista kaveria. Kovasti aina yritän tytöltä kysellä, miten koulussa on mennyt ja mitä hän on siellä hommaillut, mutta eipä tuo neiti paljoakaan yleensä kerro, joten melko vähillä tiedoilla sitä saa luvan pärjätä. On siis jo koittanut se aika, ettei äiti enää tiedä kaikkea oman lapsensa elämästä.

Ekaluokkalainen, lyhyt helmilevy update ja muut kuulumiset

Esikoinen on nyt koululainen, kuopus on aloittanut päiväkodin pienryhmässä, minulla loppui kesälomat ja työarki alkoi, mieheni on saanut ennakkoirtisanomisilmoituksen. Elokuu toi siis mukanaan nipun uusia asioita.

Ensiksi siitä tärkeimmästä häppeningistä eli uudesta ekaluokkalaisesta. Pitkä koulutaival on nyt virallisesti korkattu, pari päivää monen vuoden urakasta jo onnellisesti takanapäin. Vielä koulunkäynti maistuu ja tytöstä tuntuu kivalta olla jo "iso" koululainen, vaikka eilen mieheni olikin poiminut koulusta kyytiinsä kyynelsilmäisen tytön. Hetken oli sanonut vihaavansa koulua, koska siellä on aina niin kiire. Pahan mielen oli kai aiheuttanut se, ettei hän ollut ehtinyt ruokailla verkkaiseen tyyliinsä, johon kuuluu yleensä santsilautanen jos toinekin. Nyt oli pitänyt kiiruhtaa välitunnille ja vesilasiansakaan hän ei ollut ehtinyt omien sanojensa mukaan juoda loppuun. - Paljon siis on uutta opittavaa meidän pienellä ekaluokkalaisella; itsestään ja tavaroistaan huolehtimisessa eritoten. Niin ja tietysti koulun tavoille oppimisessa. Lisäksi äidin toiveena on tietysti se, että tyttö tuntee kuuluvansa joukkoon, eikä tunne itseään yksinäiseksi tai syrjityksi.

Sitten lyhyt katsaus helmilevyhommiin. Esikoisella oli eilen kontrolli foniatrisen polille helmilevyhoitoon liittyen. Helmilevyhoitoa jatketaan edelleen. L:n ja S:n ääntyminen oli parantunut sitten vuoden alun ja R-kirjaimen löytyminen ei myöskään fonin polin puheterapeutin mukaan ole enää kovin kaukana :)

Seuraavaksi kuopuksesta. Kuopuksen tarhavuosi uudessa ja pienemmässä ryhmässä on alkanut hyvin. Ryhmä oli hänelle jo hieman tuttu, olihan se isosiskonsa vanha ryhmä. Kuopus tuntee nyt olonsa isoksi, koska on päässyt samaan ryhmään kuin missä esikoinenkin oli viime tarhavuoden ;) Lomakauden jälkeen myös puheterapia on saanut jatkoa ja puheterapeutin mukaan kuopuksemme on edelleen innokas opiskelija.

Itse totuttelen taas työarkeen ja olen toipumassa flunssasta. Kameran latausjohto meni hukkapiiloon kesken kesäloman ja olo on ollut siksi hiukan orpo. Kesäkuvat jäivät melkoisen vähiin, kun on pitänyt kamerakännykällä pärjätä.

Koska pitäähän tekstissä kuva olla, niin lopuksi tähän kännykällä räpsäisty kuva pihamme vanhasta omenapuusta. En tosin tiedä onko ihan oikea omenapuu vai koriste sellainen (?) Joka tapauksessa minua pohjoisen tyttönä edelleen ihastuttaa se, että puu voi tuottaa muutakin satoa kuin käpyjä. Mainittakoon, ettei tässä nimenomaisessa puussa kasvanut viime kesänä omenan omenaa. Nyt omenoita on tulossa ainakin minun mittapuuni mukaan paljon.

Cernitistä sydämiä

Tyttöjen huoneen lipasto sai uudet vetimet. Kaupoista en löytänyt halvalla kivoja, joten kokelin tehdä vetimet cernit-massasta. Muovailin sydämen entisen metallivetimen päälle ja "paistoin" -> valmista tuli! Hyvin näyttäisi kestävän vetämistä.

 

Cernitistä tehtyjä sydämiä löytyy kodistamme muualtakin. Esim. jääkaapin ovesta magneetteina:

Ja ovikransseista:

Retkivinkki 1: Koitelinkoski

Lähellä Oulua, Kiimingissä sijaitsee maisemallisesti kaunis Koitelinkoski, joka on oiva retkipaikka myös urbaanimmalle, luonnosta jo hieman viertoittuneelle Homo Sapiensille. Rannan vieressä on iso parkkipaikka, joten tänne retkikohteeseen ei tarvitse vaeltaa. Eikä kosken luona tarvitse hyppelehtiä liukkaalta kiveltä toiselle; alueella on hyvät polut, sillat ja pitkospuut, joten koskea päässe ihailemaan jopa lastenrattaiden kanssa tai pyörätuolilla liikuttaessa.

Alue on retkeilijöiden suosiossa ja alueella sijaitsee useita nuotiopaikkoja, joissa on kiva käydä paistamassa vaikka makkaraa, kuten me teimme tänään. Nuotiopuutkaan eivät ole ongelma, sillä ne pystyy kätevästi koppaamaan mukaansa paikalla sijaitsevasta puuvajasta. Alueella on myös kahvitupa (joka ei kylläkään näyttänyt olevan tänään auki), jos sattuu, ettei omat eväät satu mukaan.

 

Aurinkoisena päivänä olisi ihana makoilla lämpimällä rantakalliolla ja nauttia alueen kauniista maisemista. 

 

 

 

 

 

 

Kokemuksia helmilevystä

Esikoisemme sai käyttöönsä helmilevyn n. puolisen vuotta sitten. Saimme ohjeistuksen käyttää levyä  2-3 kertaa päivässä, kerrallaan n. 20-30 minuuttia. Alkuinnostuksen vallassa 3 kertaa päivässä onnistui vallan mainiosti.  Nykyään 2 kertaa päivässä on lähenpänä totuutta.

Helmilevyn käytön aloittamisen jälkeen tyttömme suun ja erityisesti kielen motoriikka on kehittynyt. Tyttömme saa esim. nykyään kielensä rullalle, mikä ei ennen hoidon aloittamista onnistunut lainkaan. Myöskin d ja l ääntyvät nykyään selvästi (tämä siis äidin mielipide, ei puheterapeutin). S ääntyy hampaiden väliin ja R-kirjaimesta ei ole vielä tietoakaan. Tyttö kyllä tiedostaa, ettei osaa sanoa R-kirjainta ja sanoo sen usein "kurkkuärränä", jotta kuulijalle ei jäisi epäselväksi, hänen tarkoittaneen sanoa juuri R-kirjain. Sitä en tietenkään osaa sanoa, kuinka paljon itse helmilevyllä on vaikutusta näihin kehitysaskeliin, eli olisiko vastaaviin tuloksiin päästy ilman helmilevyn käyttöä. Itse uskon, että juuri helmilevy on antanut positiivisen sysäyksen kehitykselle.

Harjoituksissa helmiä sivulta toiselle liikutettaessa tytön leuka lähtee vielä liikkeen mukaan, mikäli liike on nopeatempoista. Hitaammalla vauhdilla leuka pysyy paikallaan. Trapoliiniliike (kielen kärjen "pompittaminen" helmikiskossa) onnistuu hyvin.

Laitteen käyttöön tyttö on sinäänsä motivoitunut, mutta itse harjoitteluun ei niinkään.  Jotta harjoittelusta saataisi täysi teho irti, on harjoittelua valvottava. Uskoisin, että mikäli tyttö olisi enemmän "juonessa mukana", olisi helmihoidolla päästy nykyistä parempiin tuloksiin. Myös äitinä olisin voinut panostaa helmilevyharjoitteiden valvomiseen nykyistä paremmin. Välillä valvominen on ollut valitettavasti hieman ylimalkaista kaiken muun kiireen keskellä.

Meillä on kontrolli helmilevyn käytöstä foniatriselle osastolle elokuussa. Helmilevyn saamisen jälkeen itse laitekontrolleja on ollut jo kaksi. Näissä on katsottu, onko helmilevy edelleen sopiva suuhun (on ollut) ja samalla on kiristetty käytössä löystyneitä kiinnityspinnejä.

Helmilevystä huolehtiminen ja sen puhdistaminen on sujunut hyvin. Tosin kerran helmilevy oli kadoksissa kokonaisen viikonlopun. Perjantaina helmilevyä oli käytetty puheterapiassa  ja sen jälkeen sitä oli tarkoitus käyttää päiväkodissa. Tyttö oli kuitenkin ilmoittanut hoitajilleen, ettei helmilevyä löydy. Tästä kuulimme iltapäivällä, kun haimme tytön tarhasta. Niinpä me hoitajien tapaan luulimme, että helmilevy oli unohtunut puheterapeutille --> puheterapeutti kävi turhaan etsimässä helmilevyä työpaikaltaan omalla vapaa-ajallaan. Lopulta helmilevy löytyi maanantai-aamusta paperimytystä päiväkodin vessan lattialta. - Onneksi ehjänä. Ja onneksi löytyi.

Lopuksi linkki tutkimusyhteenvetoon, jossa helmilevyn käytön hyötyjä on tutkittu pienellä joukolla dyspraktisia lapsia.

Täällä ollaan!

Heipä hei pitkästä aikaa! Keväällä oli tämä äiti vähän väsynyt ja vaikka kuinka yritin, en saanut puristettua itsestäni edes yhden yhtä blogipäivitystä. Auringon valon lisääntyessä alkoi akut pikku hiljaa lataantua ja nyt kun olen saanut viikon lomailla, niin tässähän tuntee olevansa melkein uudestisyntynyt :)

Loman alkamisen kunniaksi kävimme muutaman päivän kesälomareissun. Aika paljon tuli autossa istuttua, mutta fyysisen etäisyyden saaminen arkisesta ympäristöstä teki hyvää ja kotia oli taas kiva tulla.

Laululintunen ja perhekuvaus

Esikoinen ei ole perinyt vanhempiensa ujousgeeniä. Tai ehkä paremmin sanottuna häntä ei näytä (ainakaan vielä) huolettavan mitä muut hänestä ajattelevat. Tästä ominaisuudesta olen hänelle hieman kateellinen. Itse tunnen helposti myötähäpeää muidenkin tekemisistä. Esikoistamme eivät äitinsä kaltaiset estot riivaa.

Esikoinen oli laulanut päiväkodissa jotain laulua ja sanoja lauluun oli etsitty netistä. Lopulta olikin paljastunut, että laulu on tyttöni ns. omaa tuotantoa. Kun hain hänet päiväkodista, oli laulun sanoja kirjoitettu talteen paperille yhden säkeistön verran. Tyttö totesi laulussa olevan kuusi säkeistöä ja lupasi, että laulu kirjoitettaisiin kotona loppuun. Sopi myös hoitajansa kanssa esittävänsä laulun kokonaisuudessaan päiväkotiryhmän päiväpiirillä.

Niinpä sitten illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa tyttö muisti laulun ja lupauksensa. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin tytön runoilla 6 säkeistöä ja minun antaa kynän sauhuta - dokumentoida tytön taiteellinen tuotos. Laulu saatiin valmiiksi ja tyttö oli sen lupausten mukaisesti päiväkodissa esittänyt. Ryhmässä oltiin innostuttu laulusta sen verran, että laulun sanoja mukaillen oli tehty vielä kunnon esitys, johon koko ryhmä oli osallistunut.

Esikoinen on aina rakastanut esiintymistä ja esillä olemista, vaikka hän ei varsinaisesti sosiaalinen luonne olekaan. Ihan pienenä oli kova työ pitää tyttö penkissä päiväkodin juhlissa. Esikoinen kun olis tahtonut mennä mukaan jokaiseen esitykseen. Esiintymisinto on vuosien saatossa ehkä hieman laantunut, silti tyttömme on edelleen laululintunen. Mukavaa nähdä kuinka tyttö osaa nauttia musiikista.

Sitten perhekuvauksesta. Kävimme viimein viime viikolla perhekuvassa, jonka olin osanut jo syksyllä. Kuvaajana Lumo Image. Kyllä kannatti käydä, hienoja kuvia saimme, nyt on enää jäljellä vain valitsemisen vaikeus. Kuopus jaksoi poseerata erityisen hienosti, katsoa kameraan ja hymyillä. Isosiskollaan katse harhaili enemmän. Kuvastaa hyvin tyttöjen luonteiden eroa tuokin.

Loma lusittu - akut ladattu.

... tai ei se mitään lusimista ollut, silkkaa mahtavuutta vain :) Sanoimme kymmeneksi päivää bye bye tylsille arkirutiineille nauttien yhdessäolosta ja kauniista kevätsäistä. Nukuimme pitkään ja valvoimme pitkään, kävimme pilkillä, pulkkamäessä, makkaranpaistossa, muutaman yön mummolassa, kylpylässä, kylästelemässä...  Paljon ehdimme, vaikka emme kiiruhtaneetkaan. Nyt on akut ladattu. Tosin lisälataus (pidempi loma) ei olisi pahiteeksi ollut sekään ;)

Parasta lomassa oli nähdä, kuinka tyttöset siitä nauttivat. Olivat kyllä tytöt lomansa ansainneet. Raukkaset kun joutuvat olemaan pitkiä "työpäiviä" päiväkodissa vanhempien juostessa tavisten oravanpyörässä, tavoitellessa tavisten tylsiä juttuja. Ajan puute. Siitähän sitä on aina huono omatunto, - paitsi lomalla.

Vuorovaikutus- ja ryhmätaitojen kuntoutus - alkuhaastattelut

Esikoisemme pääsee osallistumaan lasten ryhmäkuntoutukseen. Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka tarvitsevat vuorovaikutus- ja ryhmätaitojen kuntoutusta. Ryhmä aloittaa ensi syksynä ja kuntoutus on kaksivuotinen. Esikoisemme ryhmä tulee koostumaan yhteensä neljästä lapsesta; kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta. Lapset ovat iältään 5-7 vuotiaita. Ryhmän tapaamiset ovat kertaviikkoisia ja pituudeltaan 1h 15min. Tapaamisaika sijoittuu iltapäivään. Kuntoutettaville lapsille laaditaan kuntoutuksen alussa kuntoutussuunnitelma. Ryhmää vetämässä on toimitaterapeutti ja puheterepeutti.

Lasten ryhmän kanssa rinnan kokoontuu vanhemmille tarkoitettu ryhmä noin kerran kuukaudessa. Vanhempien ryhmässä keskustellaan erilaisista teemoista vertaistukiryhmässä. Vanhenpainryhmään voidaan kutsua myös muita puhujia alustamaan tärkeitä keskustelunaiheita.

Viime viikolla me vanhemmat kävimme jutustelemassa tulevasta kuntoutusjaksosta kuntoutusryhmän vetäjien kanssa. Tapaamisen aikana meille esiteltiin ryhmäkuntoutukseen tarkoitetut tilat, kerrottiin perustietoja kuntoutuksesta ja tietenkin juttelimme esikoisestamme ja siitä, mitä hänen kohdallaan kuntoutukselta odotamme. Samalla selvisi myös se, että tyttömme todella pääsee kuntoutukseen. Aiemmin luulin, että kuntoutettavat valittaisiin alkuhaastettelujen pohjalta, siis että niiden perusteella kuntoutuksesta voisi vielä karsiutua pois. Onneksi näin ei ollut.

Tänään kävimme paikalla uudestaan, tällä kertaa esikoisemme kanssa. Tyttö sai tutustua paikkaan ja myös kuulla hieman siitä, mitä kuntoutuksessa tullaan tekemään. Samalla myös sovimme kuntoutuksen tavoitteista.

Lapsen silmin katsottuna kuntoutus on kuin mukava kerho, jossa tehdään yhdessä kaikenlaista kivaa. Vuorovaikutustaitoja harjoitellaan monenmoisen tekemisen ohella, kokeneiden ohjaajien avustuksella. Lasten ohjelmassa tulee olemaan mm. leikkimistä, pelaamista, välipalan valmistamista, jopa  yhteisiä retkiä. Arvata saattaakin, että esikoisemme odottaa innoissaan ryhmän alkua.

Vaikka tämäkin "kerho" on tietysti päiväsaikaan ja aiheuttaa meille taas aikataulujen järjestämistä, koen tyttömme pääsyn ryhmään hyväksi asiaksi. Hän kun todella tarvitsee tukea vuorovaikutustilanteissa. Hänen on hankaluuksia hakeutua leikkiin ja kontaktiin ikäistensä kanssa. Myöskin leikeissä mukana pysyminen voi olla hankalaa, mikäli leikki ei ole sellainen, että tyttöni voi sen kulkua itse ohjailla. Suurin pelkoni on, että tyttö jää syksyllä aloitettuaan koulun yksin ja tuntee tulevansa kiusatuksi. Pelkään todella, että koulutaipaleesta voi tulla hänelle vielä kivinen tie. Tietysti toivon, etteivät pelkoni osoittaudu todeksi.

4-vuotias

Minun rakas ihana täyttää tänään virallisesti 4-vuotta. Tyttö odottaa syntymäpäiviään ensimmäistä kertaa. On odottanut joulusta asti. Huomenna juhlakalua kestitään päiväkodissa ja viikonloppuna meillä kotona. Aika rientää siivillä...

Ei ole kauankaan kun tyttö oli vielä näin pieni:

Nyt jo iso ja reipas neiti:

Helmilevy

Kuvassa esikoisemme helmilevy. Helmilevyjä on erilaisia ja ne suunnitellaan hoidettavan potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tyttömme saamassa levyssä on kolme helmeä kiskossa. Käyttösuositus on 2-3 kertaa päivässä 20-30 minuuttia kerrallaan. Tämän oraalimotorisen laitteen tarkoituksena on olla kielenkärkiäänteiden, lähinnä L-äänteen oppimisen tukena. Lisäksi tavoitteena on auttaa kielen liikkeiden eriytymistä alaleuan liikkeistä. Puoli vuotta hoidon aloittamisen jälkeen on kontrolli foniatrian polilla, jossa lääkäri ja puheterapeutti arvioivat hoidon vaikutusta ja päättävät hoidon jatkamisesta.

Puheterapeutti on antanut työllemme harjoituksia, jotka tehdään helmilevyn ollessa paikallaan. Ensimmäisissä saamissamme harjoituksissa helmiä liikutetaan ja pyöritetään kielenkärjellä niin, ettei leuka liiku helmiä liikuteltaessa. Kun laite poistetaan suusta, kielellä yritetään vielä löytää helmien paikka.

Yökkimisherkkä esikoisemme oppi laitteen laittamisen paikalleen itsenäisesti ihan muutaman kokeilukerran jälkeen. Harjoitusten tekemistä on kuitenkin valvottava - muutoin tyttö vain unohtaisi helmilevyn suuhunsa. Helmilevy pestään käytön jälkeen harjalla ja tahnalla. Käyttökertojen välillä sitä säilytetään kosteassa talouspaperissa omassa kotelossaan. Kerran viikossa helmilevy puhdistetaan veteen liotettavalla puhdistustabletilla.

Lyhyesti kuulumisia

Elämässä tuntuu riittävän sen verran arkista hulinaa, etten ole ehtinyt pahemmin tätä blogini tynkää päivittämään... :)

Erityisistä  kuulumisista sen verran, että esikoinen on saanut helmilevynsä jo pari viikkoa sitten ja sen jälkeen se on ollut ahkerassa käytössä (tästä voisin yrittää jossain välissä kirjoitella ihan oman juttunsa). Esikoinen oppi nopeasti laittamaan helmilevyn itse paikalleen, joten meille vanhemmille jäi vain helmilevyn käytöstä muistuttaminen, kielen jumppaharjoitusten valvominen ja puhdistukseen liittyvistä asioista huolehtiminen.

Kelalta tuli iloksemme vammaituesta myös esikoisellemme myönteinen päätös. Perustuki myönnettiin vielä vuodeksi eteenpäin. Lisäksi myös esikoisen toimitaterapian jatkumiseen liittyvät asiat ovat viimein reilassa. Monta viikoa kaupungilta menikin päätöksen tekemiseen. Terapiakäyntejä myönnettiin keväälle vielä 15 kertaa. Ensimmäinen toimintaterapiakäynti oli viime viikolla.

Ja sitten vielä kuopuksen puheterapiasta. Kuten arvelinkin, kuopus ja puheterapeutti näyttävät tulevan hyvin keskenään juttuun. Välillä hitaasti uusille tuttavuuksille lämpenevä kuopuksemme otti terapeutin omakseen heti ensimmäisellä kerralla :)

Työssä, tarhassa ja terapioissa ravaamisen lisäksi olemme vapaa-ajalla luistelleet ja käyneet hiihtämässä.
Odottelen itse jo kovasti kevättä ja olen yrittänyt tuoda kotiin sisällekin ihanan keväisiä värejä, keltaista ja vihreää...

Tulipas tästä postauksesta taas melkoinen sillisalaatti. Nyt onkin kiire jo nukkumaan, aamuhan on taas ihan kohta :(

4-vuotistarkastuksen kinkkinen esikyselylomake

Juhlallinen ajanvarauspyyntö neuvolan 4-vuotistarkastukseen tipahti tänään postilaatikosta. Heräsin tosiasiaan, että pieni tyttöseni ei olekaan enää niin pieni.

Ajanvarauspyynnön mukana tuli pari kyselylomaketta. Toisessa aiheena "4-vuotias kotona", jossa kartoitettiin lapsen taitoja eri osa-alueilla ja lapsen persoonallisuutta. Sellainen tyypillinen neuvolan kyselylomake "osaako lapsesi pukea/riisua itse" ja "kestääkö lapsesi pettymyksiä" tyylisine kysymyksineen. Toinen kyselylomakkeista sen sijaan oli uudempi ja mielenkiitoisempi tuttavuus "lapsiperheen arjen voimavarat" nimeltään. Tässä lomakkeessa oli aiheena vanhemmuus ja lapsen hoito, parisuhde, perheen tukiverkosto, perheen terveys ja elämäntavat ja perheen elämäntilanne ja se sisälsi väittämiä.

Huomasin olevani kai liian konservatiivinen, koska väittämä "Pystymme keskustelemaan seksuaalielämästämme" hämmensi minua. Tavallaan ymmärrän mihin kysymyksellä tähdätään, mutta pidän seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä sen verran yksityisinä, parisuhteen sisäisinä asioina, joista en ole valmis rupattelemaan neuvolassa nelivuotistarkastuksen yhteydessä. Pitäisikö minun olla? Olenko liian tiukkis ja jäänyt ajatuksineni menneelle vuosituhannelle?

Kelan päätös kuopuksen terapiasta

Maanantaina kolahti postilaatikkoon jo odoteltu kirje Kelalta, päätös kuopukselle anotun puheterapian kohtalosta. Ja jippii, päätös oli hyväksytty! Kela myönsi tytöllemme tälle vuodelle 100 puheterapiakäyntiä ja 8 ohjauskäyntiä. Kyllä tällä terapiamäärällä pitäisi jo jonkin sortin tulosta alkaa tulla, jos on tullakseen.

Me vanhemmat tapasimme kuopuksen puheterapeutin heti tiistaiaamusta. Ensivaikutelman perusteella uskon, että kuopuksellamme tulee synkkaamaan hänen kanssaan hyvin, mikä onkin terapialle hyvä lähtökohta! Varsinainen terapia alkaa päiväkodissa ensi viikolla. Molemmat tyttömme ovat parasta aikaa flunssan takia kotihoidossa, joten tälle viikolle emme terapioita vielä sopineet.

Koska Kela myönsi terapian, saamme nuoremmasta tytöstämme nyt myös korotettua vammaistukea. Tukea ei kuitenkaan myönnetty takautuvasti viime syksyltä, liekö hakemukseen tullut joku virhe. Tällöinhän tyttömme kävi viikottaisessa puheterapiassa, joten edellytys perustuelle oli olemassa. Tämä seikka päätöksessä aiheutti lievän pettymyksen ja tulipa juteltua asiasta Kelalla aiemmin töissä olleen kälyni kanssa. Kuinkas sattuikaan, kälyni sattui tuntemaan päätöksen tekijän ja pyysi tätä soittamaan minulle. Niinpä selvisi sitten näppärästi mikä hakemuksessa oli mennyt vikaan. - Hakemuksen liitetenä olleessa epikriisissä ei mainittu puheterapian olleen viikottaista, joten tästä tarvitaan vielä erillinen todistus, mikäli viime syksyn kuukausilta halutaan perusvammaistukea takautuvasti saada. Onneksi kaupungin puheterapeutti lupasi sellaisen meille kirjoittaa. Valitus päätöksestä siis kehiin!

Ystävänpäiväkirjeitä

Me kaikki; minä, mieheni ja kuopus saimme viime viikolla esikoiseltamme "rakkauspostia". Minun saamassani viestissä luki seuraavaa: "Hei äiti! Haluatko rakastaa minua? T. Esikoinen".

Esikoinen on paneutunut ystävänpäivään suurella pietiteetillä. Päiväkodissa hän on kirjoittanut ystävilleen (perhetuttujemme lapsille) ystävänpäivätervehdyksiä ja harjoitellut samalla ystäviensä vaikeitakin sukunimiä ja yrittänyt miettiä heidän osoitteitaan. Yhdessä olemme vieneet näitä tervehdyksiä postiin.

Jottei rakas tyttöni jäisi ainakaan ihan ilman ystävänpäiväviestejä, hän tulee samaan viestin minulta, sekä pienen pienen yllätyksen <3

Leppoisasti luistellen

Paukkuvien pakkasten jälkeen lauha sää houkutteli meidätkin ulkoilemaan. Ja kylläpä olikin kiva ulkoilla leudossa talvisäässä. Kävimme mm. luistelemassa. Kuopus oli mukana luistemassa ensimmäistä kertaa.

Ensikertalaisena neiti pyllähti tuon tuosta, mutta sitkeästi jaksoi aina nousta ja jatkaa yrittämistään...

Esikoinen sen sijaan alkaa olla luistelussa jo yllättävän hyvä ja vauhtiakin piisasi.

Jokohan se minäkin ensi kerralla saisin otettua luistimet mukaan. En ole luistellut vuosiin. Lapsena rakastin luistelua, joten ehkä olisi jo aika käydä verestämässä vanhoja luistelumuistoja.

Hammaslääkärillä

Käytin tänään kesken työpäiväni esikoistamme hammaslääkärillä. Luulin, että kyseisellä hammaslääkärireissulla otettaisiin muotti helmilevykiskoa (vai mikä sen virallinen nimi nyt onkaan - en ole vielä oppinut) varten. Olin väärässä. Reissun saldona oli "vain" lähete kaupungin hammaslääkärille muottivaloksen ottamista varten. Lähetteen kirjoittamisen lisäksi sen verran kurkattiin tytön suuhun, että voitiin päättää mihin hampaisiin helmilevykiskon pinteet tullaan kiinnittämään.

Tutkimukset kestivät maksimissaan 15 minuuttia, mutta kaikkinensa koko reissu söi työpäivästäni täydet kaksi tuntia. Olisi ollut enemmän kuin mahtavaa, jos tämäkin suuhun kurkistus olisi saatu sisällytettyä taannoiselle tutkimusjaksolle, koska paikkakin oli sama. No, pääasia, että asiat kuitenkin etenevät. Saapa nähdä, kuinka kauan kestää, että saamme kaupungilta hammaslääkäriajan ja milloin varsinainen helmilevyhoito pääsee viimein alkamaan...

Byrokratian syövereissä asiat etenevät muutenkin verkkaisasti. Tutkimusjaksolla kirjoitettu suositus toimintaterapian jatkamisesta tytöllemme on jo muutaman viikon maannut kaupungin päättävän tahon pöydällä. Milloinhan varsinainen päätös mahdetaan tehdä. Toivottavasti pian. Välillä tuntuu, että tukiasioiden hidas järjestäminen on tahallista, eikä johdu resurssipulasta tms.

Blogivinkki

Netti on pullollaan hyviä blogeja, mutta saanen suositella teille yhtä tutustumisen arvoista:  http://verneri.net/yleis/ajankohtaista/elamanmausta-tinkimatta.html .

Kuvaus lainattu suoraan blogista;

"Satu Kreivi-Palosaari (43) on oululainen toimittaja, joka opiskelee teologiaa Itä-Suomen yliopistossa. Hän on neljän lapsen äiti. Nuorin lapsista on 7-vuotias Agu-poika, lievästi kehitysvammainen. Satu ihmettelee elämänmenoa blogissaan pääasiassa rennosti ja huumorilla. Joskus on saatava myös pysähtyä."

Rakas kuvapäiväkirja

Olemme ottaneet kuopuksellemme käyttöön joulukuisen tutkimusjakson jälkeen kuvapäiväkirjaan, tai oikeammin vihkoon, joka kulkee tytön mukana kodin ja päiväkodin väliä. Vihko on ollut kovalla käytöllä ja katselulla. Se on saanut osakseen kovaa, mutta pyynteetöntä rakkautta, joten sen sivut ovat jo hiirenkorvilla ja teipatut useampaan kertaan. Tyttö katselee vihkoaan mielellään yksin ja vielä mielummin esittelee sitä muille; meille vanhemmille ja päiväkodin työntekijöille.Ovatpa päiväkodin muut lapsetkin kiinnostuneita tyttömme vihkosta. Kaikillehan sellainen olisi kiva! Vihkon olemassaolo on mahdollistanut sen, että tytömme pystyy viimein jakamaan jotain kotielämästään päiväkodissa ja toisin päin.

Vihkoa on täytetty usealla tapaa. Sinne on liimattu tytön päivän tapahtumiin liittyviä digikameralla räpsittyjä ja sen jälkeen tulostettuja kuvia, papu.netin kuvapankin kuvia ja muualta internetistä löytyneitä kuvia. Välillä vihkoon on piirretty ja lisäksi vähän myös kirjoitettu. Teksi on tarkoittettu vihkoa lukeville aikuisille selventämään vihkossa kuvitettuja asioita. Kun vihkon katsojalla on parempi kokonaiskuva, mitä kuopuksemme on touhuillut, pystyy katsoja myös paremmin esittämään aiheeseen liittyviä kysymyksiä pikku neidille.

Suosittelen tällaista vihkoa ihan ehdottomasti kaikille niille, joilla on kertova puhe kaipaa treenausta! Myös esikoisellamme on vastaavanlainen vihko käytössä. Siellä on tosin enemmän tekstiä kuin kuopuksen kirjassa, koska esikoinen on lukutaitoinen ja pystyy siksi hyödyntämään kirjoitettua tekstiä kerronnan ja keskustelun tukena

Vuorovaikutus- ja ryhmätaitojen kuntoutus

Esikoisellemme tarjottiin joulukuisen tutkimusjakson jälkeen mahdollisuutta pyrkiä vuorovaikutus- ja ryhmätaitojen kuntoutukseen, joka organisoidaan OYS:n lastenpsykiatrian osaston kautta. Ilmoitimme halukkuudestamme saada esikoisemme tälle kuntoutusjaksolle ja jäimme odottamaan yhteydenottoa ryhmäkuntoutuksen järjestäjiltä. Tänään posti toi mukanaan aihetta käsittelevän kirjeen.

Tulevan kevään aikana tullaan kerämään osallistujat uutta kuntotusryhmää varten ja siihen liittyen suoritetaan perheiden alkuhaastatteluita. Varsinainen ryhmä alkaa ensi syksynä. Kuntoutus järjestetään siten, että kuntoutettavien lasten ryhmä tapaa kertaviikkoisesti ja lasten vanhempien vertaistukiryhmä kolmen viikon välein.

Pidän peukkuja, että meidät hyväksyttäisiin mukaan. Järjestettävä kuntoutus kuulostaisi hyvältä "ei niin sosiaalisesti lahjakkaalle" esikoisellemme, eikä vertaistukikaan olisi näin vanhemman näkökulmasta yhtään hassumpi juttu. Sitä miten tämän kuntoutuksen kanssa käy, kuulemme vasta kevään korvalla, lumien jo sulatessa.

Kouluasioita

Minä olen tuhlannut päiviä ja taas päiviä miettimällä esikoisemme koulujärjestelyjä. Eilen jopa yllätin itseni ajattelemasta aihetta kesken body pump tunnin (pitää se tässä oikein mainita, kun kerrankin sain aikaiseksi/ehdin/pääsin käymään yksin jossakin harrastukseksi laskettavassa)...

Tänään oli päiväkodilla palaveri, jossa päivitettiin ja läpikäytiin hojksia, sekä mietittiin samalla koulun aloittamiseen liittyviä asioita. Keskusteluissa kävi ilmi, ettei esikoisemme koulujärjestelyjen suhteen paljon vaihtoehtoja ole. Oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto on lähikoulumme pienluokka. - Eipä tule valinnan vaikeudesta enää stressiä ;)

Tytön tämänhetkinen diagnoosi "takaa" sen, ettei tyttöämme huolita kaupungin erityiskouluihin. Starttiluokka oli alueemme kiertävän erityislastentarhanopettajan mukaan lähinnä oppilaille, joilla on puutteita akateemisissa taidoissa, joten sitä ei tytöllemme suositeltu. Eikä eskarin kertaaminenkaan tunnu tällä hetkellä oikealta vaihtoehdolta. Tavalliseen luokkaan tyttömme ei sovellu myöskään, koska tarvitsee edelleen keskimääräistä enemmän aikuisen ohjausta. Mahdollisuudesta henkilökohtaiseen avustajaan ei kukaan osannut sanoa mitään, mutta luulen sen olevan osastoa "ei tule tapahtumaan" ja taidan antaa asian selvittelyn siltä osaa muutenkin olla.

Onneksi sattui niin, että alueellinen pienluokka on juuri lähikoulussamme, joka vielä sijaitsee melko lähellä kotiamme, joten koulumatka ei tule olemaan pitkä ja on kaiken lisäksi vielä turvallinen - se ei sisällä ainuttakaan autotien ylitystä (tosin tyttömme tuskin tulee ihan vähään aikaan kulkemaan tätäkään reittiä ilman aikusta). Koulu on muutenkin Oulun kaupungin kouluksi pieni. Jos olen oikein ymmärtänyt on koulussa kutakuinkin 120 oppilasta ja se kattaa luokat 1-6. Pienluokalla oppilaita on yhteensä 10 ensimmäisen ja toisen luokan oppilaista. Oppilaat integroituvat tietyillä tunneilla (esim. musiikki, liikunta) osaksi isompaa luokkaa. Lisäksi pienryhmän tunteja on porrastettu, joten luokassa on harvemmin yhtä aikaa läsnä kaikki 10 oppilasta. Pienluokalla on myös ryhmäkohtainen avustaja.

Kelton mukaan pienryhmiin on tunkua, mutta hän lupasi pitää tyttömme puolia silloin, kun luokalle ollaan valitsemassa oppilaita. Hakijoita kun on yleensä enemmän kuin oppilaspaikkoja. B-suunnitelmaa siltä varalta, ettei tyttömme paikkaa ryhmästä saisi, ei meillä ainakaan toistaiseksi ole. - Eletään siis yhden kortin varassa :)

Onneksi koulun alkuun on vielä aikaa kuukausia, eikä asiaa tarvitse siksi vähään aikaan kovin aktiivisesti miettiä, kunhan nyt vielä netissä lähiaikoina täyttelisi hakemuksen koulupaikan saamista varten. Muutoin keskityään saamaan tytön eskari kunnialla loppuun.