Esikoisemme on aloittanut vähän aikaa sitten ryhmässä, joka kokoontuu kerran viikossa ja on tarkoitettu sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa tukea tarvitseville lapsille. Tänään oli kolmas käyntikerta. Ryhmä järjestetään iltapäivisin ja ryhmään kuljetuksesta vastaamme me vanhemmat.
Tyttömme on ryhmänsä vanhin. Muut kolme ryhmäläisistä ovat 1-2 vuotta nuorempia. Tämä ei ole tyttöämme haitannut, hän pitää ryhmästään ja lähtee "kerhoon" mielellään. Ryhmässä harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita leikkien ja yhdessä tekemisen avulla. Viime kerralla lapset olivat saaneet keksiä ryhmällensä nimen ja nimeksi oli valikoitunut pomppupallokerho.
Lasten ryhmän ohessa pyörii vanhemmille tarkoitettu vertaistukiryhmä, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Tänään oli ensimmäinen kokoontuminen, jossa tutustuimme hieman toisiimme. Vaikka ryhmän lapsilla ei ole yhtäläistä diagnoosia ja jokaisen lähtökohdat ryhmään tulemiselle ovat yksilölliset, löytyi eri perheiden välille montakin yhdistävää pikku tekijää. Vertaistukiryhmästä jäi minulle mukavan positiivinen kuva. Ryhmä oli sopivan pieni jutustelulle, isommassa ryhmässä kun ainakin minulla tulee usein jättäydyttyä ujouttani pelkästään kuuntelijan rooliin.
Kunhan ryhmä pääsee vielä kunnolla käyntiin, niin odotan antoisia keskusteluja ja kuulumisten vaihtoa rennossa ilmapiirissä!
Tänään kolahti myös postista kutsut tyttöjen osastojaksolle. Molemmilla tytöillä osastojakso on yhtä aikaa alkaen joulua edeltävällä viikolla. Esikoisen jakso kestää vain viikon, mutta kuopuksen jakso jatkuu vielä heti vuoden vaihteen jälkeen puolikkaalla viikolla. Ajankohta ei ole olleenkaan hassumpi muuten, mutta kuopuksellemme Kelan myöntämä puheterapiasopimus jatkuu vain vuoden loppuun asti. Koska Kela halunnee jatkoa varten lausunnon osastojaksolta, tarkoittanee tämä sitä, että terapiaan tulee puolentoista kuukauden tauko, kun meidän täytyy odottaa Kelan päätöstä ja maksusitoumuksen jatkoa. - Olisin todella yllättynyt, mikäli jatkoa ei ole luvassa.
Tähän päivään mahtui myös esikoiseni iltapäiväkerhosta lähettämä kiva tekstiviesti. Tyttöni kertoi oppineensa tänään uimaan (tyttöni luokalla on menossa uintiviikko). Tulevana viikonloppuna esikoinen lupasi esitellä uutta taitoaan meille vanhemmille. Jännityksellä odotan saavani nähdä mitä tyttöni on oikein oppinut ja onko tyttöni käsitys uimaan oppimisesta sama kuin minulla.
Huomaan aina joskus olevan liian skeptinen lasteni taitoja kohtaan. Kai heitä helposti pitää liian pieninä ja sitä sitten yllättyy, kun he osaavatkin jotain sellaista, mitä heidän ei vielä luullut osaavan. En esimerkiksi edes tiennyt, että esikoiseni osaa kirjoittaa tekstauskirjaimilla ennen kuin pari päivää sitten törmätessäni hänen kirjoittamaansa viestiin. Käsialakin on jo yllättävän hyvää. Vielä vuoden alussahan käsiala oli melkoista harakanvarvasta ja silloinhan tyttöni passitettiin toimintaterapiaan treenaamaan hienomotoriikkaa ja kynäotetta. Aika ja harjoittelu on näköjään tehnyt tehtävänsä. Tekemällä oppii.
Nyt illalla olisi ollut vielä kuopuksen päiväkodin vanhempainilta. Tällä kertaa en valitettavasti päässyt osallistumaan, koska miehellä oli pakollisia menoja, eikä meillä ollut mahdollista saada lapsille ketään tuttua hoitajaa. Onnellisia olkaa te, joilla on hyvät tukiverkostot ympärillänne :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti