Tänään se putkahti sitten postilaatikosta - tällä kertaa suositus kuopuksen pidennetystä 11.vuoden oppivelvollisuudesta. Jotenkin tuli dejavu -olo ;)
Kuopuksen tutkimusjakso oli ja meni. Kuopus nautti kovasti, kun sai vähän vaihtelua normaaliin päiväohjelmaan ja pääsi useammaksi päiväksi erityishuomion alle.
Mitään uutta ja mullistavaa ei jaksolla tullut ilmi. Vuoden päästä seurataan taas kehitystä, silloin psykologisten testien kera. Menneellä reissulla tarkasteltiin vain puheen- ja kielenkehitystä. Edistystä oli tullut, mutta koska viivettä ikätasoon on kovin - eteenkin silloin kun tukena ei ole kuvia - tiivistä puheterapiaa suositellaan jatkettavaksi edelleen.
Heti kun epikriisi kolahtaa postilaatikkoon, lähtee kuntoutushakemus Kelalle.
9. joulukuuta 2013
16. marraskuuta 2013
Päivitys blogihiljaisuuden keskeltä
Hei täältä hiljaisuuden keskeltä! Tämä erityinen elämä on niin tavallista, että on ihan sanattomaksi vetänyt :)
Mietin jo vakavasti lopettavani koko ruususen unta nukkuvan blogini, mutta ehkä en tee sitä ainakaan aivan vielä. Tosin lupaan, etten edes yritä kirjoittaa tänne enää mitään ns. lifestyle jorinaa (vaikka sitä itse mielelläni luenkin), vaan keskityn vain ja ainoastaan tällaiseen ei niin mediaseksikkääseen aiheeseen - meidän arkielämäämme.
Syksy on taas rientänyt nopeaa ja esikoiseni tokaluokka on lähtenyt sujumaan hyvissä merkeissä - edelleen pienluokalla. Kohtahan tämä syyslukukausikin on jo taivallettu! Lukukauden alussa vaihtui ope ja niin myös osa luokan oppilaista. Luokalle tuli pari uutta tyttöä, joista tyttöni on saanut kaverit koulujen välitunnille. Hyvä niin! Jonkin sortin härnäämistä tapahtunee edelleen, mutta ei samassa mittakaavassa kuin ensimmäisen luokan aikana. Tässä syksyssä on siis ollut positiivinen vire!
Sama positiivinen vire on näkynyt myös kuopuksemme päiväkotielämässä. Vaikka keväällä päiväkodin ja ryhmän vaihtoa pelkäsinkin, on tyttömme saanut paikan aivan ihanasta ryhmästä. Edes alkuvaikeuksia ei ollut uuteen päiväkotiin siirryttäessä, mikä hämmästytti meidät vanhemmat täysin. Kuopus kun tahtoo olla vähän hitaasti lämpiävää tyyppiä. Ryhmä on siis ns. alueellinen pienryhmä, jossa on hoitopaikka 14 lapselle, tosin paikoista on syksyn ollut täytettynä vain 12. Suurin osa lapsista on ns. tukilapsia ja joukossa lisäksi muutama erityisempi. Lapset toimivat aamupäivän aina pienryhmissä, toisessa ryhmässä on 7 lasta ja tyttöni ryhmässä 5. Kumpaistakin ryhmää vetää lastentarhanopettaja ja ryhmällä on vielä avustajansa. Lisäksi ryhmässä on auttanut lähihoitajaopiskelija ja nyt toinenkin opiskelija on tehnyt siellä pidempää harjoittelujaksoaan. Välillä siis ryhmässä on häärinyt 6 eri aikuista apuna. Kyllä lasten on siellä kelvannut olla! Muutenkin ryhmän vetäjät ovat kovin aktiivisia ja minulla on äitinä tunne, että tyttöni tarpeet on siellä otettu erinomaisesti huomioon.
Kuopuksen foniatrian jakso on tämän kuun lopussa ja puhe on mennyt nyt syksyllä melko kivasti eteenpäin. Kertova puhe tosin kangertelee vielä melkoisesti ikätasoonsa verrattuna ja todellakin toivoisin, että puheterapia jatkuisi edelleen yhtä tiiviinä kuin tähän asti, 2 kertaa viikossa. Uskoisin että vielä vuosi tiivistä terapiaa voisi saada aikaan jos ei ihmeitä, niin kuitenkin melko paljon! Oppivelvollisuusikä on lähestymässä kovaa vauhtia ja vielä tarvittaisiin paljon edistymistä ennen sitä.
Esikoisemme on taas siirtynyt foniatrian yksiköstä kuntoutettavaksi lastenpsykiatrian polin puolelle. Esikoisella on edelleen äännevirheitä, mutta foniatrian polin puolella niitä ei ole enää tarvetta seurata.
Eilen kävin lastenpsykiatrian polilla palautekeskustelussa liittyen esikoisellemme tehtyyn asperger-testiin. Näistä esikoisen as-piirteistä on puhuttu niin kauan kuin muistan, mutta yllätyin kuitenkin pienesti, kun näiden piirteiden pohjalta tytölleni annettiin nyt asperger diagnoosi! Täytyy hieman vielä makustella tätä asiaa.
Mietin jo vakavasti lopettavani koko ruususen unta nukkuvan blogini, mutta ehkä en tee sitä ainakaan aivan vielä. Tosin lupaan, etten edes yritä kirjoittaa tänne enää mitään ns. lifestyle jorinaa (vaikka sitä itse mielelläni luenkin), vaan keskityn vain ja ainoastaan tällaiseen ei niin mediaseksikkääseen aiheeseen - meidän arkielämäämme.
Syksy on taas rientänyt nopeaa ja esikoiseni tokaluokka on lähtenyt sujumaan hyvissä merkeissä - edelleen pienluokalla. Kohtahan tämä syyslukukausikin on jo taivallettu! Lukukauden alussa vaihtui ope ja niin myös osa luokan oppilaista. Luokalle tuli pari uutta tyttöä, joista tyttöni on saanut kaverit koulujen välitunnille. Hyvä niin! Jonkin sortin härnäämistä tapahtunee edelleen, mutta ei samassa mittakaavassa kuin ensimmäisen luokan aikana. Tässä syksyssä on siis ollut positiivinen vire!
Sama positiivinen vire on näkynyt myös kuopuksemme päiväkotielämässä. Vaikka keväällä päiväkodin ja ryhmän vaihtoa pelkäsinkin, on tyttömme saanut paikan aivan ihanasta ryhmästä. Edes alkuvaikeuksia ei ollut uuteen päiväkotiin siirryttäessä, mikä hämmästytti meidät vanhemmat täysin. Kuopus kun tahtoo olla vähän hitaasti lämpiävää tyyppiä. Ryhmä on siis ns. alueellinen pienryhmä, jossa on hoitopaikka 14 lapselle, tosin paikoista on syksyn ollut täytettynä vain 12. Suurin osa lapsista on ns. tukilapsia ja joukossa lisäksi muutama erityisempi. Lapset toimivat aamupäivän aina pienryhmissä, toisessa ryhmässä on 7 lasta ja tyttöni ryhmässä 5. Kumpaistakin ryhmää vetää lastentarhanopettaja ja ryhmällä on vielä avustajansa. Lisäksi ryhmässä on auttanut lähihoitajaopiskelija ja nyt toinenkin opiskelija on tehnyt siellä pidempää harjoittelujaksoaan. Välillä siis ryhmässä on häärinyt 6 eri aikuista apuna. Kyllä lasten on siellä kelvannut olla! Muutenkin ryhmän vetäjät ovat kovin aktiivisia ja minulla on äitinä tunne, että tyttöni tarpeet on siellä otettu erinomaisesti huomioon.
Kuopuksen foniatrian jakso on tämän kuun lopussa ja puhe on mennyt nyt syksyllä melko kivasti eteenpäin. Kertova puhe tosin kangertelee vielä melkoisesti ikätasoonsa verrattuna ja todellakin toivoisin, että puheterapia jatkuisi edelleen yhtä tiiviinä kuin tähän asti, 2 kertaa viikossa. Uskoisin että vielä vuosi tiivistä terapiaa voisi saada aikaan jos ei ihmeitä, niin kuitenkin melko paljon! Oppivelvollisuusikä on lähestymässä kovaa vauhtia ja vielä tarvittaisiin paljon edistymistä ennen sitä.
Esikoisemme on taas siirtynyt foniatrian yksiköstä kuntoutettavaksi lastenpsykiatrian polin puolelle. Esikoisella on edelleen äännevirheitä, mutta foniatrian polin puolella niitä ei ole enää tarvetta seurata.
Eilen kävin lastenpsykiatrian polilla palautekeskustelussa liittyen esikoisellemme tehtyyn asperger-testiin. Näistä esikoisen as-piirteistä on puhuttu niin kauan kuin muistan, mutta yllätyin kuitenkin pienesti, kun näiden piirteiden pohjalta tytölleni annettiin nyt asperger diagnoosi! Täytyy hieman vielä makustella tätä asiaa.
24. heinäkuuta 2013
Prisma - Autismin arvoitus
Katsoin eilen tv:stä mielenkiintoisen ja ajatuksia herättäneen dokumentin Prisma - Autismin arvoitus. Autismia on pidetään yleisesti aivojen pysyvänä, elinikäisenä häiriönä, jolle ei ole mitään tehtävissä. Dokumentissa esitettiin väite, jonka mukaan nykyvalossa tälle näkemykselle ei ole perusteita. Dokumentti antoi myös pienen toivon kipinän siitä, että autismi ja autismin kaltaiset neurobiologiset häiriöt olisivat joskus tulevaisuudessa sittenkin
hoidettavissa, mahdollisesti jopa ehkäistävissä.
Dokumentin mukaan suolistobakteerien häiriöt herkissä kehitysvaiheissa saattavat vaikuttaa haitallisesti myös aivojen kehittymiseen voiden altistaa esimerkiksi joillekin autismin muodoille. Häiriöitä suolistobakteerien toiminnalle voivat aiheuttaa esimerkiksi pienille lapsille annetut toistuvat antibioottikuurit.
Koska itselläni on kaksi tyttöä, joilla molemmilla on neurobiologisia kehityshäiriöitä ja joista molemmat kärsivät pienenä jatkuvasta korvatulehduskierteestä, antoi dokumentti paljon ajattelemisen aihetta.
Dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa.
Dokumentin mukaan suolistobakteerien häiriöt herkissä kehitysvaiheissa saattavat vaikuttaa haitallisesti myös aivojen kehittymiseen voiden altistaa esimerkiksi joillekin autismin muodoille. Häiriöitä suolistobakteerien toiminnalle voivat aiheuttaa esimerkiksi pienille lapsille annetut toistuvat antibioottikuurit.
Koska itselläni on kaksi tyttöä, joilla molemmilla on neurobiologisia kehityshäiriöitä ja joista molemmat kärsivät pienenä jatkuvasta korvatulehduskierteestä, antoi dokumentti paljon ajattelemisen aihetta.
Dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa.
3. kesäkuuta 2013
Uusi päiväkoti
Tänään kävin tutustumassa mieheni kanssa päiväkotiin, josta kuopuksellemme tarjottiin paikkaa pienryhmästä. Päiväkodin sisätilat olivat ihan kivat, mutta piha oli todella ahdas ja ankea verrattuna nykyisen päiväkodin pihaan.
Vaikka nykyisessä päiväkodissa on ihana ja iso piha temmeltää ja aivan mahtava henkilökunta, taitaa edessä olla päiväkodin vaihto. Tyttömme tarvitsee kuumeisesti paikan pienestä ryhmästä ja se on tarjolla uudessa päiväkodissa. Minä olen jo tippa linssissä, kun joudumme pian sanomaan hyvästit mukavalle ajalle nykyisessä päiväkodissa. - Itkupilli, mikä itkupilli.
Pari tuttua hoitajaa ja tyttöni ainoa päiväkotiystävä jäävät taakse ja on aika suunnistaa kohti uusia päiväkotiseikkailuja. Toivottavasti tyttö sopeutuisi hyvin. Ja toivottavasti teemme oikean ratkaisun.
Vaikka nykyisessä päiväkodissa on ihana ja iso piha temmeltää ja aivan mahtava henkilökunta, taitaa edessä olla päiväkodin vaihto. Tyttömme tarvitsee kuumeisesti paikan pienestä ryhmästä ja se on tarjolla uudessa päiväkodissa. Minä olen jo tippa linssissä, kun joudumme pian sanomaan hyvästit mukavalle ajalle nykyisessä päiväkodissa. - Itkupilli, mikä itkupilli.
Pari tuttua hoitajaa ja tyttöni ainoa päiväkotiystävä jäävät taakse ja on aika suunnistaa kohti uusia päiväkotiseikkailuja. Toivottavasti tyttö sopeutuisi hyvin. Ja toivottavasti teemme oikean ratkaisun.
2. kesäkuuta 2013
"Siirretään 2. luokalle."
On kulunut reilut parisen vuotta siitä, kun esikoisellamme diagnosoitiin olevan merkittävä laaja-alainen kehityshäiriö. Eilen tämä samainen tyttö haki ensimmäisen kevättodistuksensa suoritettuaan ensimmäisen luokkansa yleisopetuksessa.Vielä eskarivuoden jouluna päiväkodista annetusta kirjallisessa arviossa, joka tehtiin Foniatrian tutkimusjaksoa varten, oli arvioitu, ettei tyttömme (jolla siis on 11-vuotinen oppivelvollisuus) tulisi selviämään yleisopetuksessa.
Toki tie ei ole ollut ihan kivetön, mutta eilen, ennen kesälaitumelle kirmaamistaan tyttömme sai koulusta rastitodistuksen, jossa ei juuri parempia "arvosanoja" olisi voinut edes olla. Äidinkielen "Ilmaiset itseäsi ja kuuntelet muita" ja työtaitojen "Toimit ryhmässä" olivat nekin menneet "hyvin", kaikki muu "erittäin hyvin". Minusta se on melkoisen hyvin tytöltä, jonka kehityksestä asiantuntijat olivat vielä parisen vuotta sitten syvästi huolissaan. Ainakin tämän tytön äidin rinnassa läikkyy syvä onni ja usko tyttönsä pärjäämisen puolesta.
Toki tie ei ole ollut ihan kivetön, mutta eilen, ennen kesälaitumelle kirmaamistaan tyttömme sai koulusta rastitodistuksen, jossa ei juuri parempia "arvosanoja" olisi voinut edes olla. Äidinkielen "Ilmaiset itseäsi ja kuuntelet muita" ja työtaitojen "Toimit ryhmässä" olivat nekin menneet "hyvin", kaikki muu "erittäin hyvin". Minusta se on melkoisen hyvin tytöltä, jonka kehityksestä asiantuntijat olivat vielä parisen vuotta sitten syvästi huolissaan. Ainakin tämän tytön äidin rinnassa läikkyy syvä onni ja usko tyttönsä pärjäämisen puolesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)