Ylämäki alamäki yhdessä kuljetaan

Taas niitä päiviä, joina pelkää, että tuleeko tästä yhtään mitään. Onneksi suurin osa päivistä on kuitenkin niitä hyviä ja onnellisia, toiveita täynnä. Päiviä, jolloin tuntee olevansa ihan tavallinen perhe, eikä elämässä tunnu olevan huolen häivää.

Esikoinen oli taas ollut tarhassa itkuinen. Tuntuu itkeskelevän siellä harva se päivä, vaikka taas kotioloissa on oikein "helppo" ja tyytyväinen lapsi. Eikä olleet oikein sormijumppaharjoituksetkaan sujuneet. Kaksiosaisia ohjeitakin oli pitänyt toistella useaan otteeseen. Kun ulkona vielä vihmoi ja satoi, tuntui kaikki päiväkodin tädin sanomiset niin masentavilta, että voihan sisäinen itku.

Kysyin tytöltä, miksi oli taas itkenyt. No, kun lastentarhanopettajan ääni oli kuulostanut niin pelottavalta, kun tämä oli ilmeisesti joutunut korottamaan ääntään. Selitys lastentarhanopettajalle oli taas ollut, että on isää ikävä (mieheni on työmatkalla)... Tiedä sitten. Tyttö on melkoisen huomionhakuinen ja välillä epäilen, että rupeaa itkemään vain kääntääkseen huomion häneen itseensä. - Eikä siksi, että tuntuisi erityisen pahalta. En tietenkään väitä, että tyttö yleensä turhaa itkisi. Hän ei aina ymmärrä sosiaalisia tilanteita oikein ja siksipä saattaa pitää kiusaamisena sitäkin, että joku vahingossa tönäisee häntä. Ja kun "kiusataan", niin silloinhan kuuluu itkeä ja niinpä tyttö sitten itkee...

Kuopuskin vaikutti kovin apealta, kun kaappasin hänet tarhan pihamaalla syliin. Hoitajan mukaan nuorimmaisellamme oli ollut oikein hyvä päivä. Tytön mielestä päivässä taas ei ollut mitään hyvää. Jo tuttuun tapaan neiti vastasi "oliko sinulla kiva päivä" kyselyyn ytimekkäästi "ei", niin kuin on vastannut joka päivä tänä syksynä kolmea päivää lukuunottamatta. Uskon kuitenkin, että tyttö viihtyy päiväkodissa keskimääräisesti ihan kivasti. Tänään oli kuitenkin huuli lerpallaan, joten eipä siellä sateisella pihamaalla tainnut oikeastikaan olla niin kivaa.

Onneksi pääsimme sateesta pois ja kotiin. Kotona on oikein kiva olla. Paha maailma on jossain tuolla ulkopuolella ja me olemme täällä turvassa siltä - ainakin tämän illan.
 
PS. Yritän saada seuraavasta jutusta positiivisemman, kuulostan varmaan hirveältä valittajalta ja murheessa rypijältä.

Nyt on palaveerattu

Tänään oli päiväkodilla iso palaveri esikoisemme asioihin liittyen. Paikalla olimme me vanhemmat, esikoisemme ryhmän elto ja lto. Lisäksi kelto, puheterapeutti ja toimintaterapeutti. Aiheena esiopetussuunnitelman ja kuntoutussuunnitelman laatiminen, sekä erityisopetukseen (11. vuotinen oppivelvollisuus) hakeminen.

Oli mukava kuulla ammattilaisten mietteitä tyttömme kehityksestä; mikä sujuu hyvin ja missä on vielä kehittymisen varaa. Kuntoutussuunnitelmassa nostettiin esiin kehityksen tarve erityisesti omatoimisuustaitojen (siirtymätilanteet, itsenäisempi pukeminen, ruokailu...), sosiaalisten taitojen (konflikteista selviäminen, toimiminen yhteisleikeissä) ja kielellisten taitojen osalta. Tyttömme vahvuudeksi katsottiin empaattisuus, innostuneisuus uusien asioiden oppimiseen ja kyky noudattaa opettajan ohjeita (jahka ne ymmärtää). Esikoisellamme on hyvä muisti, joka varmasti osaltaan tasoittaa hänen kehitysprofiilissaan olevia kuoppia.

Tulevaisuus koulunkäynnin aloittamisen suhteen näyttää varovaisen toiveikkaalta ja asiantuntijoiden kommentit olivat rohkaisevia. Vielä ehtii tapahtua paljon ennen koulun alkua.

Niin ja tyttömme koulutaival on oikeastaan jo virallisesti alkanut, enää täytyy vain odottaa, että asiasta tehdään kirjallinen päätös siellä jossain byrokratian syövereissä.

Palaverin lisäksi tänään tuli kirje postissa koskien kuopuksemme tutkimusjaksoa foniatrisessa avohoitoyksikössä. Tutkimusjakso olisi jo marraskuun alussa. Aikomuksenamme on kuitenkin yrittää siirtää tämä jakso tammikuulle ja saada molempien tyttöjen tutkimukset ajoitettua samalle ajanjaksolle. Saas nähdä onnistuuko.

Muutoin päivä on sujunut leppoisasti. Kävin tyhjentämässä kirppispöydän, jonka olen jakanut mieheni siskon kanssa ja jossa olen myynyt lähinnä kuopukselta pieneksi jääneitä vaatteita. Kauppa oli käynyt hyvin, vain yksi vaate ja muutama asuste oli jäänyt myymättä. Eihän tuo kirppiksellä myyminen mitään voittoisaa bisnestä ole, mutta saatiinpahan nurkkia vähän tyhjemmäksi. Nyt pyykkien pariin ja hus pois täältä blogimaailmasta.

Arkirumba vs. viikonloput

Jotenkin tuntuu, ettei tähän arjen rumbaan paljon omaa aikaa mahdu. Arkipäivät on tiiviisti ohjelmoitu. Arjen pyörittäminen kahden työssäkäyvän aikuisen ja päiväkotilapsen perheessä vie elämästä leijonanosan. Haasteellista on sumplia päivän kaikki kuljetukset tapahtuvaksi yhdellä autolla niin, ettei tyttöjen tarvitsisi olla päiväkodissa liian pitkiä päiviä, mutta että myös me vanhemmat saisimme työpäivämme täyteen kaikista ylimääräisistä päivämenoista huolimatta. Työpaikkamme ovat tietysti eri puolilla kaupunkia ja tyttöjemme päiväkotipaikka jossain siellä välissä, joten elämä tuntuu olevan välillä yhtä ajelua ja jatkuvaa kiirettä.

Tälläinen oli meidän mennyt viikkomme: maanantaina mieheni harrastusilta - joka vie ja vei tälläkin kertaa koko illan (tytöistä huolehtiminen jäi yksin minulle). Tiistaina oli  aamulla kuopuksemme hammaslääkäri, jonka mieheni hoiti. Hammaslääkärin jälkeen mieheni toi minulle auton ja minä taas ajoin mieheni töihin, että ehtisin hakemaan lapset ajoissa tarhasta ja käyttää esikoistamme sen jälkeen toimintaterapiassa. Keskiviikkona oli minulla kampaajakäynti (jota olin jo kertaalleen siirtänyt muiden menojen tieltä) ja siksi oma päiväni venyi aika pitkäksi, ennen kuin ehdin töistä kotiin. Torstaina oli taas töiden jälkeen kiire toimintaterapeutille ja sen jälkeen kiire vanhenpainiltaan. Torstai-ilta on tavallisesti mieheni toinen harrastusilta (joka vie myös koko illan), mutta tällä kertaa se piti jättää välistä. Kun kotiuduin kävelemällä vanhenpainillasta oli jo pimeää ja kello niin paljon, että tyttöjen iltatoimet oli aloitettava heti. Perjantaina olisi ollut normaalisti puheteterapia-aamu (joka myös aiheuttaa sen, että joudumme vaihtamaan autoa kesken työpäivän), mutta onneksi se oli tällä viikolla peruttu. Sain tehdä töissä vähän pidemmän päivän, saadakseni tuntikertymäni kutakuinkin ajan tasalle ja käytyä töiden jälkeen siivoamassa kirpparipöydän ja pyörähdettyä vielä yhdessä kaupassa ostoksilla. Matkat kuljin poikkeuksellisesti pyörällä. Sitten kotiin ja tyttöjen kanssa kauppaostoksille, jonka jälkeen kello näyttikin jo yli kahdeksaa...

Arki-iltaisin olen monesti niin väsynyt, että hyvä kun saan tehtyä pakolliset kotityöt. Tyttöjenkin kanssa pitäisi ehtiä puuhastella jotain yhdessä, mutta tuntuu ettei siihenkään ole tarpeeksi aikaa tai energiaa, mistä tulee taas huono omatunto. Kodin ulkopuolisista harrastuksista en tällä hetkellä edes haaveile.

Onneksi nämä viikonloput ovat toista maata. Koko päivä aikaa tehdä lähes mitä mieli tekee. Tietysti kaikki viikon aikana rästiin jääneet kotityöt on saatava tehtyä (ja niitähän riittää), mutta siitä huolimatta elämä tuntuu ihanan kiireettömältä. On aikaa tehdä asioita ja vain ihastella elämän kauneutta. Ehkäpä ehdin jopa itse vähän harrastaa; käydä juoksemassa. Juokseminen siitä hyvä harrastus, ettei siinä kulu aikaa harrastuspaikalle menemisiin ja se ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan. Avaat vain oven ja lähdet juoksemaan...

Viikonloppuisin ehtii myös kerrankin antaa aikaa rakkaimmilleen ja vaikkapa ulkoilla yhdessä. Oikestaan minusta tuntuu, että eläin vain nämä viikonloput. Arki on selviytymistaistelua.

Päiväkodin vanhenpainilta

... oli eilen. Tunnollisena äitinä siellä kävin, poiskaan en osannut jäädä. Uusi päiväkoti ja uudet kujeet, joista oli hyvä ottaa selvää.

Vanhenpainilta oli järjetetty vähän hassusti; klo 18 ja kaikille ryhmille samaan aikaan. Ja koska lapsia ei ole yleensä tapana ottaa näihin vanhenpainiltoihin mukaan, oli mieheni jäänyt kotiin tyttöjä kaitsemaan. Tästä seurasi tietysti se ongelma, etten voinut jakaantua kahtia ja pääsin kuuntelemaan siksi vain toisen tyttöni ryhmään kuulumisia. Valitsin esikoisen erityisryhmän, koska paloin uteliaisuudesta kuulla sen toiminnasta lisää.

Huomattavan vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta ryhmän työntekijät pitivät hienon esityksen ja vanhenpainilta olikin mukavan informatiivinen. Kerronnan perusteella jäi kuva, että tyttöni saa siellä laadukasta ja oikeasti häntä kuntouttavaa hoitoa. Oli ilo kuulla lisää  yksityiskohtia ryhmässä tehdystä "kiva kaveri" sopimuksesta, kili harjoituksista, tunnepiiristä, pöytätehtävistä jne...Siitä, miten tavallaan jokainen tilanne päiväkodissa on ns. oppimistilanne lapselle ja kuinka lasta näissä eri tilanteissa tuetaan. Oli hienoa kuulla, että ryhmään oli saatu palkattua täksi toimintakaudeksi kaksi ryhmäapulaista lapsien hoidossa eltoa, ltoa ja lastenhoitajaa auttamaan. Vielä parin kuukauden ajan ryhmässä on apuna myös työharjoittelija. Ei hassummin siis; viisi ja vielä hetken aikaa kuudes aikuinen huolehtimassa ryhmän yhdeksän lapsen hyvinvoinnista.

Toimintaterapia

Esikoisemme sai vähän aikaa sitten kaupungilta maksusitoomuksen 20 toimintaterapiakäyntiin. Terapian järjestäjänä on Terapiapaja.

Toimintaterapia alkoi tällä viikolla. Ensimmäinen käynti toteutettiin päiväkodilla, jossa toimintaterapeutti kävi tutustumassa tyttöömme ja tekemässä arvioitaan. Ainakin oma kuva oli tuolloin piirretty ja oma nimi kirjoitettu. Lisäksi toimitaterapeutti oli mm. seurannut tyttömme pukeutumista.

Eilen oli sitten ensimmäinen käynti toimitaterapeutin luona. Koska Kela ei hoitojamme korvaa, järjestetään terapiatunnit Terapiapajan omissa tiloissa (15 kertaa). Lisäksi on 5 päiväkoti-/kotikäyntiä.

Tyttömme pitää puheterapiakäynneistään eikä poikkeusta tehnyt tämä toimintaterapiakaan. Innoissaan oli tyttö terapiaan menossa. Aika terapialle ei tosin ollut paras mahdollinen, koska se oli ehti tarhapäivän jälkeen, klo 16:30. Hyvin tyttö oli silti jaksanut.

Terapeutti vaikutti kivalta ja tunnissa he olivat ehtineet kokeilla monenlaisia juttuja. Leikin varjolla tietysti. Koska toimitaterapiaa on "vain" 20 kertaa, keskitytään toimintaterapiassa tehtävätyyppisten tehtävien tekemiseen ja oikeanlaisen kynäotteen harjoittelemiseen. Saimme myös hyviä vinkkejä kotiharjoittelua varten.

Kahtena seuraavana viikkona terapiaa on 2krt/vko. Tämän jälkeen luultavasti "vain" 1krt/vko.

Lasten harrastuksista

Meillä lapset ovat jokainen arkipäivä päiväkodissa n. 8h. Illat rauhoitettaan kotielämälle. Harrastuskerhot eivät kuulu meidän lapsiemme iltoihin. Tuttavapiirissämme sen sijaan näyttää olevan vallalla käytäntö, että jo alle eskari-ikäisillä, päiväkotia täyspäiväisesti käyvillä lapsilla on useita harrastuksia, joissa vanhemmat lapsiaan arki-iltaisin kuskaavat. On temppusirkusta, askartelukerhoa, muskaria jne...

Tämä harrastusasia on taas viime aikoina pohdituttanut minua kovasti. Pitäsikö esikoinen ohjata jo jonkun harrastuksen pariin? Harrastusryhmät ovat monesti jaettu syntymävuoden mukaan. Miten tyttömme esim. pärjäisi ikäisessään ryhmässä, kun ohjeiden ymmärtämisessä saattaisi olla vaikeuksia. Uskoisin, että tyttöni saattaisi pitää vaikkapa satubaletista. Onkohan Oulussa erityislapsille omia harrasteryhmiä? Jokin harrastus voisi mahdollisesti tukea myös sosiaalisten taitojen kehittymistä, sekin olisi hyväksi.

MUTTA... tarhapäivät ovat pitkiä ja iltapäivästä lapset voivat olla jo väsyneitä. Päiväkodissakin oppii sosiaalisuutta, siellä jumppaillaan, askarrellaan ja lauletaan. Eikö siinä ole jo virikettä  yllin kyllin? Itse aloitin harrastuskerhoissa vasta kouluiässä, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Ihan tolkku (kai) minustakin on tullut...

Jatkan harrastusasioiden pohtimista, mutta vielä tänä syksynä eivät lapsemme aloita ainoassakaan harrastusryhmässä, vaan vietämme arki-iltamme yhdessä kotona. Toiminnan ei tarvitse olla aina ohjattua. Mielikuvitustaankin on hyvä oppia käyttämään ja keksiä tekemistä itse. Sitten kun tyttöni sanovat haluavansa harrastuksiin, he voivat niitä vapaasti kokeilla. Ihan vielä ei ole niiden aika.