Arkirumba vs. viikonloput

Jotenkin tuntuu, ettei tähän arjen rumbaan paljon omaa aikaa mahdu. Arkipäivät on tiiviisti ohjelmoitu. Arjen pyörittäminen kahden työssäkäyvän aikuisen ja päiväkotilapsen perheessä vie elämästä leijonanosan. Haasteellista on sumplia päivän kaikki kuljetukset tapahtuvaksi yhdellä autolla niin, ettei tyttöjen tarvitsisi olla päiväkodissa liian pitkiä päiviä, mutta että myös me vanhemmat saisimme työpäivämme täyteen kaikista ylimääräisistä päivämenoista huolimatta. Työpaikkamme ovat tietysti eri puolilla kaupunkia ja tyttöjemme päiväkotipaikka jossain siellä välissä, joten elämä tuntuu olevan välillä yhtä ajelua ja jatkuvaa kiirettä.

Tälläinen oli meidän mennyt viikkomme: maanantaina mieheni harrastusilta - joka vie ja vei tälläkin kertaa koko illan (tytöistä huolehtiminen jäi yksin minulle). Tiistaina oli  aamulla kuopuksemme hammaslääkäri, jonka mieheni hoiti. Hammaslääkärin jälkeen mieheni toi minulle auton ja minä taas ajoin mieheni töihin, että ehtisin hakemaan lapset ajoissa tarhasta ja käyttää esikoistamme sen jälkeen toimintaterapiassa. Keskiviikkona oli minulla kampaajakäynti (jota olin jo kertaalleen siirtänyt muiden menojen tieltä) ja siksi oma päiväni venyi aika pitkäksi, ennen kuin ehdin töistä kotiin. Torstaina oli taas töiden jälkeen kiire toimintaterapeutille ja sen jälkeen kiire vanhenpainiltaan. Torstai-ilta on tavallisesti mieheni toinen harrastusilta (joka vie myös koko illan), mutta tällä kertaa se piti jättää välistä. Kun kotiuduin kävelemällä vanhenpainillasta oli jo pimeää ja kello niin paljon, että tyttöjen iltatoimet oli aloitettava heti. Perjantaina olisi ollut normaalisti puheteterapia-aamu (joka myös aiheuttaa sen, että joudumme vaihtamaan autoa kesken työpäivän), mutta onneksi se oli tällä viikolla peruttu. Sain tehdä töissä vähän pidemmän päivän, saadakseni tuntikertymäni kutakuinkin ajan tasalle ja käytyä töiden jälkeen siivoamassa kirpparipöydän ja pyörähdettyä vielä yhdessä kaupassa ostoksilla. Matkat kuljin poikkeuksellisesti pyörällä. Sitten kotiin ja tyttöjen kanssa kauppaostoksille, jonka jälkeen kello näyttikin jo yli kahdeksaa...

Arki-iltaisin olen monesti niin väsynyt, että hyvä kun saan tehtyä pakolliset kotityöt. Tyttöjenkin kanssa pitäisi ehtiä puuhastella jotain yhdessä, mutta tuntuu ettei siihenkään ole tarpeeksi aikaa tai energiaa, mistä tulee taas huono omatunto. Kodin ulkopuolisista harrastuksista en tällä hetkellä edes haaveile.

Onneksi nämä viikonloput ovat toista maata. Koko päivä aikaa tehdä lähes mitä mieli tekee. Tietysti kaikki viikon aikana rästiin jääneet kotityöt on saatava tehtyä (ja niitähän riittää), mutta siitä huolimatta elämä tuntuu ihanan kiireettömältä. On aikaa tehdä asioita ja vain ihastella elämän kauneutta. Ehkäpä ehdin jopa itse vähän harrastaa; käydä juoksemassa. Juokseminen siitä hyvä harrastus, ettei siinä kulu aikaa harrastuspaikalle menemisiin ja se ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan. Avaat vain oven ja lähdet juoksemaan...

Viikonloppuisin ehtii myös kerrankin antaa aikaa rakkaimmilleen ja vaikkapa ulkoilla yhdessä. Oikestaan minusta tuntuu, että eläin vain nämä viikonloput. Arki on selviytymistaistelua.