Päivitys blogihiljaisuuden keskeltä

Hei täältä hiljaisuuden keskeltä! Tämä erityinen elämä on niin tavallista, että on ihan sanattomaksi vetänyt :)

Mietin jo vakavasti lopettavani koko ruususen unta nukkuvan blogini, mutta ehkä en tee sitä ainakaan aivan vielä. Tosin lupaan, etten edes yritä kirjoittaa tänne enää mitään ns. lifestyle jorinaa (vaikka sitä itse mielelläni luenkin), vaan keskityn vain ja ainoastaan tällaiseen ei niin mediaseksikkääseen aiheeseen - meidän arkielämäämme.

Syksy on taas rientänyt nopeaa ja esikoiseni tokaluokka on lähtenyt sujumaan hyvissä merkeissä - edelleen pienluokalla. Kohtahan tämä syyslukukausikin on jo taivallettu! Lukukauden alussa vaihtui ope ja niin myös osa luokan oppilaista. Luokalle tuli pari uutta tyttöä, joista tyttöni on saanut kaverit koulujen välitunnille. Hyvä niin! Jonkin sortin härnäämistä tapahtunee edelleen, mutta ei samassa mittakaavassa kuin ensimmäisen luokan aikana. Tässä syksyssä on siis ollut positiivinen vire!

Sama positiivinen vire on näkynyt myös kuopuksemme päiväkotielämässä. Vaikka keväällä päiväkodin ja ryhmän vaihtoa pelkäsinkin, on tyttömme saanut paikan aivan ihanasta ryhmästä. Edes alkuvaikeuksia ei ollut uuteen päiväkotiin siirryttäessä, mikä hämmästytti meidät vanhemmat täysin. Kuopus kun tahtoo olla vähän hitaasti lämpiävää tyyppiä. Ryhmä on siis ns. alueellinen pienryhmä, jossa on hoitopaikka 14 lapselle, tosin paikoista on syksyn ollut täytettynä vain 12. Suurin osa lapsista on ns. tukilapsia ja joukossa lisäksi muutama erityisempi. Lapset toimivat aamupäivän aina pienryhmissä, toisessa ryhmässä on 7 lasta ja tyttöni ryhmässä 5. Kumpaistakin ryhmää vetää lastentarhanopettaja ja ryhmällä on vielä avustajansa. Lisäksi ryhmässä on auttanut lähihoitajaopiskelija ja nyt toinenkin opiskelija on tehnyt siellä pidempää harjoittelujaksoaan. Välillä siis ryhmässä on häärinyt 6 eri aikuista apuna. Kyllä lasten on siellä kelvannut olla! Muutenkin ryhmän vetäjät ovat kovin aktiivisia ja minulla on äitinä tunne, että tyttöni tarpeet on siellä otettu erinomaisesti huomioon.

Kuopuksen foniatrian jakso on tämän kuun lopussa ja puhe on mennyt nyt syksyllä melko kivasti eteenpäin. Kertova puhe tosin kangertelee vielä melkoisesti ikätasoonsa verrattuna ja todellakin toivoisin, että puheterapia jatkuisi edelleen yhtä tiiviinä kuin tähän asti, 2 kertaa viikossa. Uskoisin että vielä vuosi tiivistä terapiaa voisi saada aikaan jos ei ihmeitä, niin kuitenkin melko paljon! Oppivelvollisuusikä on lähestymässä kovaa vauhtia ja vielä tarvittaisiin paljon edistymistä ennen sitä.

Esikoisemme on taas siirtynyt foniatrian yksiköstä kuntoutettavaksi lastenpsykiatrian polin puolelle. Esikoisella on edelleen äännevirheitä, mutta foniatrian polin puolella niitä ei ole enää tarvetta seurata.

Eilen kävin lastenpsykiatrian polilla palautekeskustelussa liittyen esikoisellemme tehtyyn asperger-testiin. Näistä esikoisen as-piirteistä on puhuttu niin kauan kuin muistan, mutta yllätyin kuitenkin pienesti, kun näiden piirteiden pohjalta tytölleni annettiin nyt asperger diagnoosi! Täytyy hieman vielä makustella tätä asiaa.